top of page
focus1.jpg

FOCUS

mitä.

Focus on uusi nuorisoteatteri Mikkelissä. Toiminta on tarkoitettu 15-20-vuotiaille nuorille. Toiminta alkoi tammikuussa 2025. Toiminnassa on mahdollista päästä tutustumaan teatterin tekemiseen, teatterin eri osa-alueisiin ja teatterituotantoon. Teemme taidetta, luomme taidetta ja esitämme taidetta nuorten ehdoilla. 

Hankkeen tavoitteena on valmistaa esitys syksyllä 2025, jota esitetään Mikkelin alueen kouluille ja oppilaitoksille. Toiminnassa järjestämme myös työpajoja teatterialan ammattilaisten johdolla sekä erilaisia teatterivierailuja.

 

Hanketta ja toimintaa hallinnoi ja johtaa teatteri-ilmaisun ohjaaja Jani Lastuniemi. Hankkeen lopullinen tavoite on uuden nuorisoteatterin perustaminen Mikkeliin vuodeksi 2026. Hanketta rahoittaa Suomen kulttuurirahasto. Hanketta toteutetaan yhteistyössä Mikkelin nuorisopalveluiden kanssa.

focus2.jpg

missä.

Hanketta toteutetaan Mikkelissä. Harjoitustiloina toimivat julkiset/puolijulkiset tilat kaupungissa. Esiintymispaikkoina toimivat Mikkelin alueen oppilaitokset ja kulttuuritilat. Teatterivierailuja teemme myös pääkaupunkiseudulle. Hanketta suunnitellaan ja sovelletaan yhdessä osallistujien kanssa koko hankekauden aikana.

Syksyllä 2025 ryhmä valmistaa Luokan vihollinen esityksen 24.9.-14.10.2025. Tämän jälkeen on tavoitteena kartoittaa tilannetta ja mikäli kysyntää on myös jatkuvalle toiminnalle hankkeen jälkeen.

 

Alla olevalla lomakkeella voitte ilmoittaa kiinnostumisenne toimintaan. Olemme teihin yhteydessä marraskuussa 2025 ja kerromme jatkotoimenpiteistä.

focus3.jpg

miten.

Voit päästä mukaan toimintaan ilmoittautumalla alla olevalla lomakkeella.

Haemme 15-20-vuotiaita nuoria, jotka ovat kiinnostuneita teatteritaiteen eri osa-alueista (näyttelijäntyö, lavastus, dramaturgia, asusteet, tekniikka, tuotanto, musiikki, jne.) Toiminnassa työskennellään monialaisesti kaikkien teatterin osa-alueiden parissa.

Voit myös olla suoraan yhteydessä Jani Lastuniemeen, jani.lastuniemi@sivistys.mikkeli.fi, 044 794 2438.

Focus ilmoittautuminen

© 2035 by Urban Artist. Powered and secured by Wix

bottom of page